Kaikki postaukset kategoriassa V I I N I T

Lasipalatsin kalaviikoilla huolellisesti maustettuja klassisia kalaherkkuja ja pirteitä australialaisviinejä

Ravintola Lasipalatsin järjestämän kalatapahtuman yhteydessä pääsin ruokabloggaajien seurassa maistelemaan juuri alkaneiden Lasipalatsin Kalaviikkojen (1.8.-8.10.2011) herkkuja. Lasipalatsi hyödyntää sesonkiajattelun mukaisesti kauden tuoreita raaka-aineita – nyt siis etenkin kalaa. Kalan ystävä voi valita valmiin kalamenun, tai poimia annokset oman mielensä mukaan listalta. Ei kasvissyöjäkään jää näppejään nuolemaan ;)

Tapani mukaan itse ihastuin heti kalamenun alkupaloihin. Viihtyisin niiden seurassa mainiosti yhden illan :D Graavilohen kanssa tarjottu kanttarellimuhennos oli nimittäin jumalaisen täyteläistä ja sopivan napakkaa. Toisaalta ihastuin herttaiseen kalakukkoseen, joka tarjottiin tillikurkkujen ja etikkamuikkujen kaverina. Onko sympaattisempaa!  Kasvisvaihtoehto oli varsinainen väripilkku; luomupunajuuri ranskankermassa oli saanut seurakseen ihanaa Blue-juustomoussea. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin samettinen jokirapukeitto. Se oli täyteläisen kermaista ja hienostuneen makuista, hauskasti ehkä hieman toffeeseenkin vivahtavaa. Muistelen keittoa suurella kaipauksella :D

  

Vaikean valinnan edessä valitsin intuitiolla pääruuaksi kuhaa Mannerheimin tapaan, eikä se pieleen mennytkään. Kuhafilee kermaan muhennettujen herkkusienien ja voissa haudutetun piparjuuren kanssa on saavuttanut vankan aseman myös Lasipalatsin suosikkiannoksena. Itse kiinnitin huomiota myös annoksen kokoon; nälkä ei tosiaan jäänyt, vaan sen sijaan kalaa jäi pikkuisen. Hyvä näin päin.

Oman annoksen lisäksi menin vähän maistelemaan muidenkin annoksia, ja voin kertoa, että annoskateus meinasi iskeä etenkin kampasimpukka-nieriäannoksen kohdalla. Virkeän värikästä annosta oli nimittäin maustettu vinkeästi chorizolla, mums!

Jälkiruuan roolissa oli suklaafondant, jonka sisustan ensimmäinen lusikallinen sai lipumaan nätisti lautaselle toffeejäätelön viereen.

Kalaviikkojen menu sisältää ajatuksella valmistettua, klassista kalaruokaa. Ruoka ei niinkään yllätä eriskummallisuudellaan, vaan saa hymisemään tyytyväisesti annoksille, jotka maistuvat “just siltä kuin pitääkin”. Siinä missä ruoka pysyi klassisen luotettavana, kalaviikoille oli valittu uudesta maailmasta Australialaisen Peter Lehmannin kiinnostavia, jopa nuorekkaita viinejä. Niistä riitti puhumista :)

Illan avaajaksi on nimittäin tarjolla ehdottoman pirteä yllättäjä: punainen kuohuviini, tai pirskahteleva punaviini, miten vaan. Black Queen Sparkling Shiraz on suhteellisen arvokkaan hintainen, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen kokemus! Itse en ollut ennen punaiseen kuohuviiniin törmännytkään. Kirsikka ja suklaa erottuvat hyvin muiden aromien makujen muassa, ja ovat ne kuplat punaviinissä vaan keskustelua herättäviä!

Kalaruokien seuraksi on luonnollisesti valittu valkoviinejä, joista kaikki ovat mukavan persoonallisia ja erilaisia. Wild Card Chardonnay on kuiva ja raikkaan hedelmäinen, ja erityisesti sen puhdas maku sai kiitosta maistelijoilta. Viinien kuvailuun käytettävät adjektiivit ovat aina yhtä arvaamattomia, itse erotin etenkin tuoksussa hienoista hien hajua :D

Barossa Classic Riesling oli niin ikään raikas ja enemmänkin omenainen. Tuoksussa erottuu puolestaan hauskasti petrooli.

Layers White on viiden rypäleen valkoviini, jonka maku on rakennettu monikerroksisen hedelmäiseksi. Pehmeä, ehkä hieman persikkainen aromi on oikein miellyttävä. Pidin tästä kalaviikkojen valkoviinistä itse ehkä eniten.

Erityismaininnan ansaitsee jälkiruokaviiniksi valittu Barossa Botrytis Semillon. Se on makea, mutta samaan aikaan huomattavan hapokas viini. Maku on mehukas, valkoviinimarjaan ja sitrushedelmiin vivahtava. Sopii erityisen hyvin, jos jälkiruuaksi valitsee hedelmäisen tai marjaisen vaihtoehdon.

Kenet veisin mieluiten kalaviikoista nauttimaan? Monet vanhemmat tai isovanhemmat arvostavat varmasti erityisesti klassisia, huolekkaasti työstettyjä kalaherkkuja. Toisaalta menu toimisi myös erinomaisena käyntikorttina suomalaisesta ruuasta kiinnostuneelle ulkomaalaiselle. Tai sitten istuttaisin alas parhaan ystävän ja tilaisin laajan valikoiman alkupaloja, ja kylkeen sopivat viinit. Erityisesti pitäisin huolta, että jokirapukeittoa on riittävästi. :)

Valokuvat: Pasi Murto

Kalaviikkojen herkuista bloggailtu myös Dinner 4U2 -ravintolablogissa.

Mimosa
1 kommentti

Raikas vihreä tartarkastike ja savukalaviini

Mökkisaunan jälkeinen lämminsavulohi kaipasi kaveriksi jotain vinkeää soosia, ja aika hauska tartarkastike löytyi Sami Garamin ja Janne Pekkalan kirjasta Nyt grillataan! Vihreään tartarkastikkeeseen tulee tuorekurkkua, maustekurkkua ja kesäkurpitsaa, jotka yhdessä limen kanssa saavat majoneesinkin tuntumaan keveältä. (Ai miten niin muka pyrin käyttämään joka paikassa limeä?…) Sitrus saa kyllä kastikkeen sen verran ohenemaan, ettei se mielestäni kestä hyvänä kovin pitkää säilytystä.

Huom! Mimosalsassa on testailtu lohiburgerin välissä samantyyppistä tartarkastiketta, jonka päämaku on tilli. Tsekkaa sekin, jos etsit tartar-variaatioita :)

Tarvitset:

  • 1 dl majoneesia
  • 1/4 maustekurkkua
  • 30 g kurkkua
  • 30 g kesäkurpitsaa
  • 30 g purjoa
  • tilliä
  • ruohosipulia
  • limen tai sitruunan mehua

Valmistus:

  1. Leikkaa pieneksi hakkeeksi maustekurkku, kurkku, kesäkurpitsa, purjo ja yrtit. Yhdistä ne keskenään.
  2. Purista hakkeen päälle limen tai sitruunan mehua ja anna olla hetken aikaa sellaisenaan.
  3. Sekoita majoneesi seokseen ja anna kastikkeen maustua hetken aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

_____

Savulohen seuraksi löytyi myös erittäin miellyttävä ranskalainen luomu-Riesling André Stentz. Vaikka viini on kuiva ja erittäin hapokas, se on samalla aromeiltaan hyvin hedelmäinen. Erotimme mm. omenaisia ja muscat-tyyppisiä persikkaisia aromeja. Viini leikkaa hyvin kalan rasvaa, mutta on niin miellyttävä ja tasapainoinen, että toimii erinomaisena seurusteluviininä ihan itsekseenkin. Voisin kokeilla tätä jonkin hedelmäisen tai marjaisen jälkiruuankin kanssa.

Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Mimosa
Ei kommentteja

Ravintola Murussa kannattaa antaa virran viedä

Pääsimme vihdoin ystävien kanssa käymään Punavuoren Murussa, jonka pitkistä varausjonoista ja rempseän kotoisasta ilmapiiristä on ollut mainintoja paikassa jos toisessakin. Useita viikkoja mekin omaa vuoroa odottelimme. Nytkin tulijoita olisi ilmeisesti ollut riittämiin – Murusta soitettiin paria tuntia ennen ja varmistettiin, että olemmehan tulossa. Ilmapiirin rentous näkyi heti ensi alkuun vaikkapa huolettomasti liitutauluun kirjoitetusta nimikyltistä ja siitä, että pöytäliinat oli jätetty pois. Itse ravintolapalvelu oli kuitenkin tosissaan toteutettua eikä mitään löysäilyä.

Selvisi, että Murussa ei ole ruokalistoja kuin lähinnä tarjoilijan päässä. Ruokia ei siis juuri pääse itse valitsemaan, ellei nyt ole jokin allergiatapaus kyseessä (lukuunottamatta muutamia bistro-klassikoita). Murun toiminta onkin selvästi mietitty sen varaan, että asiakkaat saapuvat avoimin mielin katsomaan, mitä keittiössä on tänään keksitty lautasille taikoa, ja mitä hyvää sommelier on annosten seuraksi viiniullakolta valinnut. On tarkoitus, että asiakas nojaa paikan asiantuntemukseen.

Jos tämä sopii asiakkaalle, vastineeksi saa sitten hyvin toimivaa palvelua. Illan kulku tuntuu olevan mietitty hyvin etukäteen. Kattausajat on porrastettu fiksusti niin, että henkilökunnan kapasiteetti riittää hyvin. Tarjoilija otti meidät vastaan leppoisasti jutustellen ja vei iltaa eteenpäin aina seuraavaa vaihetta pohjustaen. Me saimme kaikki annokset yhtä aikaa ja juuri silloin, kun olimme ihan hetken ehtineet hengähtää ja siirtyä aiheesta toiseen edellisen ruokalajin jälkeen.

Meidän iltamme eteni tällä tavoin hyvin sulavasti, eikä muruakaan tainnut lautasille jäädä. Konseptin suhteen ei siis ollut valittamista. Ehkä sen verran ruokalistoja kuitenkin illan aikana kaipasi, että olisi voinut arvioida loppulaskun suuruutta etukäteen. Visiitti nettisivuilla selvitti kolmen ruokalajin menun hinnaksi juustojen kanssa 48 euroa, mutta juomien hinta selvisi vasta maksuvaiheessa. Ruokien kanssa tarjoillut juomat tulivat maksamaan melkein eurolleen saman verran kuin menukin, mikä lienee melko tavallista. Jokin juomapakettihinnoittelu voisi kuitenkin rauhoittaa ruokailijan mieltä.

___

Ensin halusimme juhlistaa merkkipäivää kuplilla, ja aperitiiviksi suositeltiin erinomaista laseittain myytävää samppanjaa Pierre Pétersin Blanc de Blancs Extra Brut’ta. Maku oli hieman paahtoleipämäinen ja miellyttävästi kuiva, mutta samaan aikaan pehmeä, kevyt ja raikas. Juoma oli erinomainen aperitiivi, ja keräsi kiitosta kaikilta pöydässä. Arvosteluissa muualla on kehuttu erityisesti samppanjan hienoa rakennetta ja intensiivisyyttä. Lasin hinta oli 12 euroa. Samppanja löytyy Alkon tilausvalikoimasta.

Samppanjan kaveriksi tuotiin pian ruskeassa paperipussissa lämmintä kuohkeaa leipää. Sen päälle sai lusikoida pikku purkista oliivi-artisokkatahnaa, jonka makua piristi mukavasti tujaus sitruunaa.

___

Varsinaisesti menu alkoi murealla ankkapastramilla. Sen seurana oli suhteellisen runsaalla kädellä annosteltua parmesancremeä. Itse parmesaani maistui hyvin miedosti, mutta creme oli koostumukseltaan hyvin tuhtia. Vastapainona annoksen pikkuvihannekset olivat kevyesti hapokkaita.
Ankan kanssa oli tehty mukava juomavalinta: burgundilaisen Olivier Merlinin Moulin à Ventiä (9,50 euroa/lasi). Rypäleenä on käytetty käsinpoimittua Gamayta. Tuoksussa erottui marjaisia ja luumuisia, ehkä hieman pippurisia vivahteita. Melko täyteläisessä maussa huomio kiinnittyi samettisen pehmeisiin, todella lempeisiin tanniineihin. Lopussa esiin tuleva hapokkuus oli erityisen tervetullutta melko rasvaisen parmesancremen olemusta leikkaamaan. Viini on ilmeisesti vain ravintolamyynnissä tällä hetkellä.

 

___
Pääruuan makumaailma oli mieto ja pehmeä. Rapean mehevä kuha oli nostettu eriväristen parsojen ja muutaman makean pikkutomaatin päälle. Annoksen ehdoton kohokohta oli aromikas hummeriliemi, joka valutettiin vasta pöydässä lautaselle. Pidimme liemeä niin tärkeänä, että sen puuttuminen olisi vienyt annokselta pohjan.
Kalan kanssa tarjolla oli valkoviiniä hiukan yllättävästi Sloveniasta. Verus Furmintin hinta oli 9 euroa / lasi. Tuoksu oli hyvin vahvasti makean “tuttifruttimainen”, mutta maussa tuli esiin mukavan skarppi ja miellyttävä hapokkuus. Maku oli hyvin miellyttävä ja tasapainoinen. Makua on arvosteluissa kuvattu mm. ruohoon vivahtavaksi, valkoherukkaiseksi sekä pehmeän päärynäiseksi. Valmistaja on suositellut viiniä juotavaksi nimenomaan kalan kanssa. Sen rooli olikin tuoda hieman lisätarmoa kalalle. Tämäkin viini taitaa olla vain ravintolamyynnissä.

 

___
Pääruoan jälkeen oli aika nautiskella muutamista juustoista, jotka olivat “keittiön pojilta jääneet jäljelle”. Se tarkoitti tänään täyteläisen pehmeää tryffelitäytteistä brietä sekä kermaista, hapokasta Beaufort-lehmänmaitojuustoa. Seurana oli yrttimarinadissa muhineita kirsikoita.
Juustojen kanssa siemailimme 20-prosenttista Burmester Colheita -portviiniä, jota löytyy Alkon tilausvalikoimasta. Se jakoi hieman mielipiteitä, mutta keräsi enimmäkseen vuolaita kiitoksia. Kauniin oranssinpunaisen viinin hinta oli 7 euroa/lasi. Tuoksu lupaili runsasta hedelmäisyyttä ja makeutta. Sokeria tässä väkevöidyssä viinissä on toki runsain mitoin, joillekin (itseni mukaan lukien) jopa liikaa. Maussa erottui mm. rusina, vanilja ja sikari.  Etenkin Beaufort-juuston kermainen kirpeys toimi hyvänä vastaparina tälle viinille.

 

___
Jälkiruuaksi saimme kauniin punaista mansikkasorbettia (tai mahdollisesti maitopohjaista serbettiä?). Se tarjottiin raparperin ja marjojen, sekä mysli- ja marenkinokareiden päällä. Ympärille oli pyöräytetty aromikasta roosanväristä siirappia. Maut olivat miedon raikkaita eikä missään nimessä liian imeliä. Makean ystävä saattoi jopa jäädä kaipaamaan vielä jotain, etenkin kun mysli ja marjat toivat annokseen tiettyä aamupalamaisuutta.
Makeutta ja hilpeyttä annokseen toikin sen kepeä juomapari, pohjois-italialaisen Ceretton Moscato d’Asti (10 euroa/lasi). Noin siiderin vahvuinen, kuitenkin vähemmän kupliva jälkiruokaviini sopi hyvin keveän jälkiruuan kaveriksi. Maku oli hedelmäisen makea, mutta kuplat kevensivät meininkiä sopivasti.

 

___
Menun jälkeen maistuivat vielä kahvit ja  viskinystäville vielä 10-vuotias, voimakkaan savuinen Ardbeg.

___

Murussa keskityttiin hyvin virtaavaan ruoka- ja juomakokemukseen. Sen olisi suonut jatkuvan aavistuksen pidempäänkin; 2,5 tuntia kävi hiukan lyhyeksi, kun lopussa teki mieli vielä hieman istua kaiken päälle. Ei meitä pois ehditty alkaa hätistellä, mutta täsmällisiähän me suomalaiset usein kuitenkin pyrimme olemaan ;)

Mimosa
1 kommentti

Samppanjaa läpi aterian? Ehkäpä, jos valitsee oikein :)

Jatketaan vielä hieman viinilinjalla. Kävimme nimittäin opiskelijoiden viinikerhon kanssa maistelemassa muutamia samppanjoita vanhan apteekin tiloissa Ravintola Careliassa. Paikan viinilistaa pidetään arvossa, mikä lienee mm. oman viinien maahantuonnin ansiota.  Sympaattinen sommelier Kai Autio jakoi viisauttaan auliisti, ja koitan nostaa esiin muutamia erityisesti viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyviä juttuja. Itsehän olen viiniharrastuksessani vasta alussa.

Samppanjatastingin aluksi oli  keskustelua vanhan ja uuden maailman viinien eroista. Vanha maailma (tahtoo sanoa Eurooppa) nojaa pitkälle säänneltyihin perinteisiin viinin valmistuksessa, ja samppanja on tästä tietysti hyvin tunnettu osoitus jo nimensäkin puolesta. Pienillä perinteisillä viinitiloilla viinit tehdään suureksi osaksi käsin, ja valmistajalla on kunnianhimoisia tavoitteita nimenomaan viinin laadun kannalta, ei niinkään määrän. Huonot rypäleet voidaan poimia pois (puhumattakaan rotista ja sammakoista ;)) ja valmistajan oma kädenjälki maistuu viinissä. Harrastajan kannalta tällaiset ehkä pieniä määriä tuotetut viinit ovat tietysti mielenkiintoisia. Hyvät ja huonot viinivuodetkin näkyvät tietysti enemmän ja  maistuvat lasissa asti.

Uudessa maailmassa (Euroopan ulkopuolella) ideana ei karkeasti ottaen ole pipertää pienessä mittakaavassa, vaan tehdä bisnestä idealla “enemmän on enemmän”. Viinin laatu voi kuitenkin olla kärsivä osapuoli, jos mutkat vedetään suoriksi tehotuotannossa. Tällöin viiniä saatetaan joutua muokkaamaan paljonkin jälkikäteen erilaisilla keinoilla, mikä voi jossain vaiheessa kääntyä jo itseään vastaan. Tämä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee hyvistä raaka-aineista käsin tehtyä ruokaa ja vertaa sitä bulkkituotettuun teolliseen ateriaan, jonka aromeja joudutaan rukkailemaan erilaisilla keinoilla.

Sommelier sanoi mielestäni aika oivaltavasti, että käsintehdyn ruuan kanssa on melko luontevaa valita myös käsintehty (eli vanhan maailman) viini. Uudesta maailmastakin (Euroopan ulkopuolelta) löytää totta kai paljon mielenkiintoisia viinejä moneen tilanteeseen, ei sillä. Itselleni heräsi kuitenkin kiinnostus suunnata viinien tutkiskelua nimenomaan eurooppalaisiin viineihin.

Aution mukaan luomu on suuri tuloillaan oleva trendi myös viineissä. 60-luvulta lähtenyt innostus käyttää torjunta-aineita laimeni 80-luvun paikkeilla, kun huomattiin maaperän alkavan sen vuoksi köyhtyä. Ja tietysti aineet päätyvät suoraan myös viinipulloon. Nyt on jälleen kiinnostuttu luomutuotannosta. Mainituissa vanhan maailman perinteisissä viineissä on sekin hyvä puoli, että ne tehdään monesti jo valmiiksi vanhoja perinteitä (aikaa ennen torjunta-aineita) noudattaen, eli luomutasoisesti ilman sertifikaattejakin.

Samppanja on tietenkin etupäässä juhlan juoma, aperitiivi, kupliva tunnelman nostattaja. Ei se kuitenkaan siihen jää. Sanotaan jopa, että samppanja on ainoa juoma, jota voi juoda läpi aterian. Sommelierimme suhtautui tähän mottoon kuitenkin varauksella; riippuu samppanjasta. Ja ruuasta. Pitää siis osata yhdistää myös samppanja ja ruoka oikein.

Me maistoimme neljää samppanjaa. Ne erosivat kaikki mukavasti toisistaan, ja valottavat osaltaan ehkä myös samppanjan ja ruuan yhteen sovittamista.

_____

Ensimmäinen samppanja Cuis 1er Cru (Brut Sans Année) oli Cuisin alueelta, tuottajalta nimeltä Pierre Gimonnet & Fils. Rypäleenä oli käytetty ainoastaan chardonnayta. Viini oli hyvin hailakan värinen, ja tuoksui lähinnä raikkaalta ja kevyesti hedelmäiseltä. Näistä voi jo päätellä, että kovin läpitunkevan makuista viini tuskin on. Sommelierin mukaan tämä samppanja onkin lähinnä kevyen raikas ja rapsakka aperitiivi, ja toimii parhaiten tässä tehtävässä. Maku on mineraalinen ja kuiva. Itse pidin makua hyvin kiinnostavana; erotin siinä vivahteen vahvasta tummasta suklaasta tai kaakaosta etenkin ennen juoman lämpenemistä. Erittäin miellyttävä, eikä lainkaan tylsä samppanja skoolaamiseen. Juomaa ei saa ainakaan tällä hetkellä Alkosta, mutta se on monenkin ravintolan viinilistalla.

Toiseksi maisteltiin Réserve Brutia, valmistajana Jean Vesselle Bouzysta. Samppanjaan oli käytetty 80 % Pinot Noiria ja 20 % Chardonnayta. Viini oli väriltään aivan aavistuksen edellistä tummempi, mutta edelleen melko hailakka. Sommelierin mukaan samppanja oli edelliseen verrattuna runsaampi ja leveämpi, hedelmäisempi. Itse pidin viinin miellyttävimpänä piirteenä raikasta, herukkamaista hapokkuutta. Viini oli miellyttävä ja helppo juotava, ei moitteita siinä. Aperitiivina tuskin kukaan esittää vahvoja vastalauseita tämän samppanjan suhteen. Viini herätti kuitenkin itsessäni vähemmän tunteita kuin edellinen; en jäänyt muistelemaan. Samppanja on Alkon tilausvalikoimassa.

Kolmas samppanja oli Grand Cellier d’Or Brut 1er cru, valmistajanaan Vilmart & Cie Rilly-la-Montagnesta. Valmistajaa on kiitelty jopa “samppanjamaailman mullistamisesta”. Samppanjaan on käytetty 60 % Pinot Noiria ja 40 % Chardonnayta. Väriero on kahteen edelliseen nähden huomattava, tämän ollessa silminnähden keltainen. Myös tuoksu on hyvin vahva, paahtuneeseen (jopa palaneeseen) vivahtava. Sommelierin mukaan samppanja onkin kypsytetty tammitynnyrissä, ja saanut paahteisen, puumaisen aromin. Maku on hyvin intensiivinen, edellisiin verrattuna aluksi dominoivan tuntuinen. Maku vivahti tuoksun tavoin nimenomaan palaneeseen tai ehkä sikariin. Loppua kohti esiin tuleva happo oli miellyttävä. Pidän tätä melko hätkähdyttävänä samppanjana aperitiiviksi, ja sommelierin mukaan tämä kävisi hyvin muun muassa kalan tai vaalean lihan, tai toisaalta jälkiruoan kanssa. Jos tätä käyttää pelkästään aperitiivina, on mielestäni syytä olla tammen ystävä. Ruuan kanssa tämän viinin luonteikkuus ja mielenkiintoisuus tulee helpommin lähestyttävästi esiin. Maku oli monipuolisimmillaan viinin hiukan lämmettyä. Tätä viiniä voi tällä hetkellä maistella vain ravintoloissa.

Viimeisenä maisteluun tuli Brut Millésime Grand cru, jonka valmistaja on Paul Bara, myös Bouzyn alueelta. Rypäleenä oli käytetty puhtaasti Pinot Noiria. Väriltään tämä samppanja oli selkeästi tummin, syvän keltainen. Osa viinistä oli tammitynnyrikypsytetty. Tämä viittasi tietysti myös vahvaan makukokemukseen, eikä väärin viitannutkaan. Edellisen lailla viini maistui paahteiselta ja sen lisäksi hyvin vahvasti maatuneelta, monen mielestä jopa ällistyttävän paljon kaalimaiselta. Allekirjoitan tämän, enkä käyttäisi tätä samppanjaa aperitiivina kuin ehkä nähdäkseni kavereiden ilmeet (johon minulla ei sinänsä taida olla varaa ;)). Sen sijaan sommelierilta tuli hyvältä vaikuttava ehdotus tämän viinin tarjoamisesta sieniruokien, ehkäpä vahvan tattikeiton kanssa. Pienen totuttelun jälkeen tämä samppanja alkoi tuntua mielenkiintoiselta vaihtoehdolta testata sienien seurana. Viini on tällä hetkellä vain ravintoloiden viinilistoilla. Näin ollen ruokavalinnasta voi hyvin neuvotella vielä paikan sommelierin kanssa.

_____

Summa summarum. Samppanjoidenkin suhteen pätee se ajatus, että mitä intensiivisempi ja aromikkaampi viini, sen paremmin se pärjää ruuan seurana ja jopa kaipaa sitä. Silloinkaan ei ole ihan yhdentekevää, minkä ruuan kanssa samppanjaa juo.

Samppanjalla on Aution mukaan ehkä vähän turhankin luksusmaine; se on ravintolassakin ihan peruspalkansaajan saavutettavissa. Näiden samppanjoiden ravintolahinnat olivat 52-92 euroa/pullo. Sen verran hinnakasta samppanja kuitenkin on, että itse pidän hyvänä vaihtoehtona perehtyä ruokasuosituksiin, tai kysäistä sommelierin mielipidettä tilatessa.

Mimosa
Ei kommentteja

Kesäjuomia Kampissa

Poikkesin tänään Let’s talk about wine -viinikonferenssin tapahtumatelttaan Kampissa. “Maisteltavana on satoja viinejä ja niiden kanssa sopivia herkkuja”, uutisoi Hesari.  Odottelinkin kivoja vinkkejä viinin ja ruoan yhteensovittamiseksi, mutta sen suhteen sain vähän pettyä. Viinejähän oli tarjolla paljon, mutta ruokaa sai lähinnä vain sushibaarista tai berliininmunkkikioskista. Olisi ollut antoisaa, jos jokaisella viinistandilla olisi ollut valikoituja makuja juuri tiettyjen viinien kanssa sopiviksi! Yhdessä pöydässä tarjoiltiin parmankinkkua, mutta se jäi nähdäkseni poikkeukseksi.

Tunnelma oli kuitenkin mukava, kiitos elävän musiikin. Itse ehdin maistella muutamia kesäisen kepeitä juomia.

Etelä-Ranskalaisen Château Minutyn roseeviiniä Moments rosé kehuttiin viinitilan lippulaivaksi, jonka suurimmat vahvuudet ovat raikkaus ja nautittavuus. Viiniä maistelevien ihmisten kommentit sekä (pakko myöntää) erityisen kaunis pullo taisivat olla syy siihen, että minäkin käytin kuponkini tähän.

Raikasta viini oli, ehdottomasti. Monet roseeviinit ovat mieletäni turhankin makeita, mutta tämän maku oli piristävän kuiva (osaamatta tarkemmin määritellä, mihin se oikeaoppisesti kuivuusasteikolla sijoittuu). Kuitenkin maku oli jollain lailla hyvin marjainen ja monipuolinen. Yksittäisiä makuja oli vaikea poimia, koska ajatus jumitti yksinkertaisesti viinin “yleisessä miellyttävyydessä”. Täydellinen piknikviini! Maahantuoja suosittelee viiniä esimerkiksi aperitiiviksi, tapaksien tai vaaleiden liharuokien kanssa.

Viini tulee kesäkuussa Alkon tilausvalikoimaan. Eipä hassumpi juhannustuliainen!

Viinien maahantuoja Fondberg on aika näyttävästi mainostanut viime viikkoina “fresitatyyppisiä” hedelmäisiä uutuuskuohuviinejä. Muun muassa appelsiini- ja vadelmakuoharit ovat sattuneet omaan silmääni ilmaisjakelulehden sivuilta. Päädyin maistamaan espanjalaista Platino Orange Pleasures -kuohuviiniä, joka sisältää mainoksen mukaan aitoa appelsiinimehua ja hedelmälihaa.

Tähän nähden maku oli mielestäni yllättävän appelsiinilimumainen ja “esanssinen”. Odotin rehellisempää appelsiinin raikkautta. Vaikka viini ei varsinaisesti ollut makea, se oli kuitenkin jollain lailla imelän oloinen. Hedelmälihaa en juomassa itse huomannut.

Pelkkänä seurustelujuomana tämä saattaisi alkaa tympiä, mutta näkisin tämän viinin kuitenkin hyvin paikallaan brunssipöydässä aurinkoisen pirteänä extrana.

Näkikö joku muuten kello 12.45 pidettyä viininpoljennan SM-kilpailua? :)

Mimosa
Ei kommentteja