Kaikki postaukset kategoriassa Viinitastingit

“Parempaa kuin samppanja” – trendikkäällä englantilaisella Ridgeview’llä on olosuhteet puolellaan ja kysyntä katossa

Laatukuohuviiniä Englannista? Parempaa kuin moni samppanja? Tuttua huttua vai mahdoton yhtälö?

Englantilaiset itse suhtautuvat näihin väittämiin aika skeptisesti ja tuhahdellen, mutta esimerkiksi meillä Suomessa on etelä-englantilaisen Ridgeview‘n kuohuviineistä puhuttu jo parisen vuotta. Itse innostuin muun muassa näistä artikkeleista, viimeistään Alkon viinikurssin vetäjän hehkutuksen jälkeen päätin Englantiin matkatessani, että täällä on kyllä ihan pakko käydä katsomassa, mitä ne siellä Etelä-Englannissa oikein puuhaavat!

(Pahoittelen etukäteen ylipitkää postausta! :P)

Viinitarhan takana kohoavat kukkulat antavat alkuperän nimelle Ridgeview.

 

Kymmenen hengen perheyritys Ridgeview on valtavassa nosteessa tällä hetkellä. Decander World Wine  Awardsin kuohuviinisarjan (mukana samppanjat) voitto 2010, ja International Wine and Spirit Competitionin kuoharisarjan voitot 2005 ja 2011 saivat katseet kääntymään Etelä-Englantiin. Sen jälkeen yli 50 maailman huippuravintolaa on ottanut Ridgeview’n kuohuviinejä listoilleen, ja kuningatar Elisabethkin tarjosi Ridgeviewin Bloomsbury 2009:ää Jubilee-vastaanotollaan keväällä. “Parempaa kuin samppanja” on aika napakka iskulause, kertoi se sitten läpimurrosta Englannissa tai mahdollisesti vääristyneestä samppanja-brändin arvostuksesta.

Ridgeview’lla on nyt kädet täynnä töitä, eikä viinejä pystytä tuottamaan niin paljon kuin kysyntää olisi. Mistä tämä oikein johtuu?

Ridgeview’n myynti- ja markkinointipäällikkö Oliver Marsh johdattaa ryhmän meitä viininystäviä köynnösrivistöjen väliin ja selittää. Kyse on pitkälti sijainnista. Etelä-Englanti sijaitsee viinin viljelyalueen pohjoisrajan lähellä. Kolea ilmasto ei ole kaikille lajikkeille suotuisa kasvuympäristö, mutta klassiset samppanjarypäleet Chardonnay, Pinot Noir ja Pinot Meunier viihtyvät karuissa olosuhteissa. Kun yöt ovat viileitä, samppanjarypäleet eivät kypsy liian nopeasti, vaan säilyttävät ihanteellisen hapokkuutensa. Näin ollen Sussexissa on loogista suunnata fokus nimenomaan kuohuviinin valmistukseen.

Metodit on haettu lahden toiselta puolelta Champagnesta, jonne välimatkaa on vain 88 mailia (noin 142 km). Tämä selittääkin sen, että Sussexin maaperäkin on samaa kalkkikiveä kuin Champagnessa! Lähtökohdat kuohuviinin tuotannolle eivät siis todellakaan ole huonot. Ja englantilainen viinintuottajahan on vielä vapaa kaikesta tarkasta sääntelystä, jonka mukaan Ranskan puolella toimitaan. Omaa harkintaa ja idearikkautta voidaan käyttää vapaasti, ja tuloksena syntyy erinomaista kuohuviiniä hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Englantilaisten itsensä vakuuttamisessa on vielä työsarkaa (Marks & Spencerille räätälöity Ridgeview Marksman voi hieman auttaa tässä projektissa), mutta maailmalla kysyntä on räjähdysmäisessä kasvussa.

Ridgeview käyttää jonkin verran sopimusviljelijöitä, mutta haluaa pitää valmistuspuolen kokonaan omissa näpeissään. Saman rypälelajikkeen eri tarhoista tuodut erät pidetään visusti erillään, jotta makuerot pysyvät täydellisesti hallinnassa. Vaikka nyt olisi paikka lisätä volyymia tuntuvasti, on yritys halunnut keskittyä nimenomaan englantilaisen laatukuohuviinin valmistukseen, vaikka määrät jäisivät vähän vähäisemmiksikin. Pahimpaan savottaan, rypäleiden käsin keräämiseen yritys sentään ostaa työvoimaa ulkopuolelta. Aikaisemmin kyläläiset kävivät talkoohommissa.

On vaikea uskoa, että Robertsin perheellä ei ole minkäänlaista viininkasvatustaustaa. Viiniä on viljelty nyt vasta 18 vuoden ajan. Perustamisvaiheessa vuonna 1994 haettiin asiantuntija-apua Champagnesta, ja samppanjametodia on sovellettu valmistuksessa kaiken aikaa. Englannin kylmiä hallaöitä vastaankin taistellaan perinteisin keinoin. Silloin juostaan köynnösrivien läpi ja sytytetään tarhaan valmiiksi kannetut sadat parafiinikynttilätynnyrit palamaan (ja sytytetään uudelleen, kun ne sammuvat tuulessa…). Kynttilöiden lämpö saa aikaan pakkaselta pelastavia lämpimän ilman aaltoja viinitarhaan. Kynttilämeri näyttää kuulemma idylliseltä keskellä yötä, mutta unenpuute voi alkaa jossain vaiheessa vähän nyppiä. Parhaimmillaan on kuulemma valvottu 8 yötä peräkkäin kynttilöitä sytytellen. Viininviljelijän arki on nimenomaan kausiluontoista.

Jokaisen Ridgeviewin viinirivistön päässä kasvaa ruusupensas. Se ei ole siinä syyttä, vaan indikoi Oliverin mukaan tehokkaasti sitä, onko hyönteisistä riesaa viinipensaille. Jos ruusu kukoistaa, viinipensaidenkin pitäisi olla kunnossa. Tarpeen vaatiessa Ridgeviewillä kuitenkin käytetään torjunta-aineita – luomuviljely olisi aika hankalasti toteutettavissa Englannin ilmastossa.

Tuotantoa ajatellen Ridgeviewin omat tilat eivät ole suuren suuret. Rypäleiden keräämiseen on onneksi suurempi aikaikkuna (nelisen viikkoa) kuin Ranskassa. Ridgeviewin rypäleistä puristetaan noin 55% cuvée – eli vain paras ja laadukkain mehu otetaan käyttöön. Rypälemehujen sekoittaminen on maaginen tapahtuma ja valmistuksen tärkein vaihe. Se tehdään tarkkaan maistellen ja erilaisten viiniasiantuntijoiden kanssa, kuten samppanjaa tehdessä.

Ridgeviewin viinikellari on tarkasti organisoitu. Pullojen kyljet ovat pittoreskin pölyn peitossa, ja hiiva niiden sisällä tekee joko käymistyötään tai sen loputtua antaa viineille luonnetta, esimerkiksi paahtoleipämäisyyttä. Kellarissa säilytetään myös tuotannon kehittämistarkoituksissa kaikkia tuotettuja viinejä ja vuosikertoja. Näin voidaan tutkia, miten ne ikääntyvät – siitähän ei nuorella viinitilalla voi olla vielä kovin paljon kokemusta.

Samppanjametodiin kuuluu ilman muuta korkinvaihto, eli hiivasakan poistaminen jäädyttämällä pullon kärki noin -30 asteeseen. Kone tekee tämän sarjatyönä 1000 pullon päivävauhdilla. Ennen lopullisen sienikorkin kiinnittämistä pulloon lisätään vielä dosage, eli annos sokeria antamaan hapokkaalle viinille loppusilauksen. Määrä on salainen…

Tuotantoketjun lopuksi pullot jonottavat vielä etikettikoneeseen. Kaulan etiketti on ensin löysä metallinen ”tasku”, jonka kone imaisee pullon kaulan myötäiseksi. Lisäksi kiinnitetään etu- ja takaetiketit. Hetken pullot vielä lepäävät varastossa, sitten: valmista maailmalle!

Vielä jokunen sana niistä viineistä itsestään, ällistyttävän huonolaatuisen valokuvan saattelemana.

 

Pääsin maistamaan viittä Ridgeviewin kuplivaa: kahta kuohuviiniä, kahta rosee-kuoharia sekä yhtä mustaa hevosta, kuohuvaa punaviiniä spesiaalierästä.

Kilpailuja voittanut Bloomsbury on Ridgeviewin nimikkosekoitus kaikista kolmesta rypäleestä, pääasiassa Chardonnaysta. Sitruksisen raikas ja rapsakka kuohuviini, johon hedelmäiset ja hunajaiset aromit tuovat lempeää pehmeyttä. Ei missään nimessä liian kuiva, mutta silti tyylikkään tasapainoinen. Muutaman vuoden säilyttäminen on viinille vain eduksi. Käyttösuositus: aperitiiviksi, simpukoiden tai äyriäisten seuraksi, savulohen kanssa. Mainio sorbetinkin kaveriksi. Tämä oli omakin suosikkini – päänvaivaa tuottaakin sitten tämän löytäminen jostakin!

Tyylikäs Cavendish on Pinot Noir ja Pinot Meunier -painotteinen kolmen rypäleen kuohuviini. Kaunis kultainen väri ja syvä, pitkä punamarjainen maku, johon Chardonnay tuo raikkautta ja terävyyttä. Cavendish on paljon Bloomsburya hapokkaampi ja kuivempi. Kestää niin ikään säilytystä, ja kehittää ikääntyessään enemmän paahtoleipämäisiä aromeja. Suositellaan hapokkuutensa puolesta vaalean lihan ja kalan, erityisesti rasvaisten annosten kumppaniksi, joiden kanssa se varmasti pärjääkin hyvin. Cavendishia saa Suomestakin Alkosta.

Fitzrovia on Chadonnay-voittoinen, sekoittamalla valmistettu lohenpunainen rosee-kuohuviini. Maku on pitkä ja tyylikäs, ja sisältää mm. mansikan ja vadelman aromeja. Kepeä, ei liian kuiva. Suositellaan aperitiiviksi, mansikoiden kanssa tai savustetun lohen kumppanksi.

Victoria on Jubilee-vuoden kunniaksi 2009 lanseerattu laaturosee, Pinoteista puristamalla valmistettu. Rikas, hedelmäinen tuoksu, maussa hunajaisia ja mausteisia aromeja.

Viidenneksi maisteltavasksi viiniksi Oliver halusi nostaa pienen yllätyksen, “Marmite-viinin”, joka ei ole tällä hetkellä missään myynnissä (viinitilan varastoja lukuunottamatta). Pimlico on kuohuva punaviini jakaa vahvasti mielipiteitä, ja minut se sai ehdottomasti puolelleen. Luumuntuoksuinen, ihastuttavan persoonallinen, syvän punainen kuohuva sopii hienosti joulutunnelmiin, jälkiruokaviiniksi tai vaikkapa grilliruokien kanssa. Tätä oli pakko ostaa pullo mukaan, vaikka matkalaukut pullistelivat jo hälyyttävästi ihan muutenkin. Pullo matkusti mukanani Eastbourneen, Brightoniin, Southamptoniin, Bathiin ja Oxfordiin ja vihdoin viimein Helsinkiinkin. Enää pitää vaivata päätä sillä, mikä olisi sitten oikea hetki avata tämä ihanuus :D

Ridgeviewin valikoimassa on vielä muun muassa Blanc de Blancs Grosvenor, Black the Noirs Knightsbridge, sekä jo mainitsemani Marks & Spencer -tavarataloille räätälöity Marksman.

_____

Alkon valikoimasta löytyy tällä hetkellä Ridgeviewin Cavendish Brut hintaan 30,60€.
Muihinkin Ridgeviewin viineihin pääsee kyllä Suomessa käsiksi; esimerkiksi Viinibaari Vin-Vin tarjoilee ainakin Ridgeviewin Grosvenoria.

 

O l e t t e k o   t e   p ä ä s s e e t   e n g l a n t i l a i s e n   k u o h u v i i n i n   m a k u u n ?

Mimosa
Ei kommentteja

Samppanjaa läpi aterian? Ehkäpä, jos valitsee oikein :)

Jatketaan vielä hieman viinilinjalla. Kävimme nimittäin opiskelijoiden viinikerhon kanssa maistelemassa muutamia samppanjoita vanhan apteekin tiloissa Ravintola Careliassa. Paikan viinilistaa pidetään arvossa, mikä lienee mm. oman viinien maahantuonnin ansiota.  Sympaattinen sommelier Kai Autio jakoi viisauttaan auliisti, ja koitan nostaa esiin muutamia erityisesti viinin ja ruoan yhdistämiseen liittyviä juttuja. Itsehän olen viiniharrastuksessani vasta alussa.

Samppanjatastingin aluksi oli  keskustelua vanhan ja uuden maailman viinien eroista. Vanha maailma (tahtoo sanoa Eurooppa) nojaa pitkälle säänneltyihin perinteisiin viinin valmistuksessa, ja samppanja on tästä tietysti hyvin tunnettu osoitus jo nimensäkin puolesta. Pienillä perinteisillä viinitiloilla viinit tehdään suureksi osaksi käsin, ja valmistajalla on kunnianhimoisia tavoitteita nimenomaan viinin laadun kannalta, ei niinkään määrän. Huonot rypäleet voidaan poimia pois (puhumattakaan rotista ja sammakoista ;)) ja valmistajan oma kädenjälki maistuu viinissä. Harrastajan kannalta tällaiset ehkä pieniä määriä tuotetut viinit ovat tietysti mielenkiintoisia. Hyvät ja huonot viinivuodetkin näkyvät tietysti enemmän ja  maistuvat lasissa asti.

Uudessa maailmassa (Euroopan ulkopuolella) ideana ei karkeasti ottaen ole pipertää pienessä mittakaavassa, vaan tehdä bisnestä idealla “enemmän on enemmän”. Viinin laatu voi kuitenkin olla kärsivä osapuoli, jos mutkat vedetään suoriksi tehotuotannossa. Tällöin viiniä saatetaan joutua muokkaamaan paljonkin jälkikäteen erilaisilla keinoilla, mikä voi jossain vaiheessa kääntyä jo itseään vastaan. Tämä on helposti ymmärrettävissä, kun ajattelee hyvistä raaka-aineista käsin tehtyä ruokaa ja vertaa sitä bulkkituotettuun teolliseen ateriaan, jonka aromeja joudutaan rukkailemaan erilaisilla keinoilla.

Sommelier sanoi mielestäni aika oivaltavasti, että käsintehdyn ruuan kanssa on melko luontevaa valita myös käsintehty (eli vanhan maailman) viini. Uudesta maailmastakin (Euroopan ulkopuolelta) löytää totta kai paljon mielenkiintoisia viinejä moneen tilanteeseen, ei sillä. Itselleni heräsi kuitenkin kiinnostus suunnata viinien tutkiskelua nimenomaan eurooppalaisiin viineihin.

Aution mukaan luomu on suuri tuloillaan oleva trendi myös viineissä. 60-luvulta lähtenyt innostus käyttää torjunta-aineita laimeni 80-luvun paikkeilla, kun huomattiin maaperän alkavan sen vuoksi köyhtyä. Ja tietysti aineet päätyvät suoraan myös viinipulloon. Nyt on jälleen kiinnostuttu luomutuotannosta. Mainituissa vanhan maailman perinteisissä viineissä on sekin hyvä puoli, että ne tehdään monesti jo valmiiksi vanhoja perinteitä (aikaa ennen torjunta-aineita) noudattaen, eli luomutasoisesti ilman sertifikaattejakin.

Samppanja on tietenkin etupäässä juhlan juoma, aperitiivi, kupliva tunnelman nostattaja. Ei se kuitenkaan siihen jää. Sanotaan jopa, että samppanja on ainoa juoma, jota voi juoda läpi aterian. Sommelierimme suhtautui tähän mottoon kuitenkin varauksella; riippuu samppanjasta. Ja ruuasta. Pitää siis osata yhdistää myös samppanja ja ruoka oikein.

Me maistoimme neljää samppanjaa. Ne erosivat kaikki mukavasti toisistaan, ja valottavat osaltaan ehkä myös samppanjan ja ruuan yhteen sovittamista.

_____

Ensimmäinen samppanja Cuis 1er Cru (Brut Sans Année) oli Cuisin alueelta, tuottajalta nimeltä Pierre Gimonnet & Fils. Rypäleenä oli käytetty ainoastaan chardonnayta. Viini oli hyvin hailakan värinen, ja tuoksui lähinnä raikkaalta ja kevyesti hedelmäiseltä. Näistä voi jo päätellä, että kovin läpitunkevan makuista viini tuskin on. Sommelierin mukaan tämä samppanja onkin lähinnä kevyen raikas ja rapsakka aperitiivi, ja toimii parhaiten tässä tehtävässä. Maku on mineraalinen ja kuiva. Itse pidin makua hyvin kiinnostavana; erotin siinä vivahteen vahvasta tummasta suklaasta tai kaakaosta etenkin ennen juoman lämpenemistä. Erittäin miellyttävä, eikä lainkaan tylsä samppanja skoolaamiseen. Juomaa ei saa ainakaan tällä hetkellä Alkosta, mutta se on monenkin ravintolan viinilistalla.

Toiseksi maisteltiin Réserve Brutia, valmistajana Jean Vesselle Bouzysta. Samppanjaan oli käytetty 80 % Pinot Noiria ja 20 % Chardonnayta. Viini oli väriltään aivan aavistuksen edellistä tummempi, mutta edelleen melko hailakka. Sommelierin mukaan samppanja oli edelliseen verrattuna runsaampi ja leveämpi, hedelmäisempi. Itse pidin viinin miellyttävimpänä piirteenä raikasta, herukkamaista hapokkuutta. Viini oli miellyttävä ja helppo juotava, ei moitteita siinä. Aperitiivina tuskin kukaan esittää vahvoja vastalauseita tämän samppanjan suhteen. Viini herätti kuitenkin itsessäni vähemmän tunteita kuin edellinen; en jäänyt muistelemaan. Samppanja on Alkon tilausvalikoimassa.

Kolmas samppanja oli Grand Cellier d’Or Brut 1er cru, valmistajanaan Vilmart & Cie Rilly-la-Montagnesta. Valmistajaa on kiitelty jopa “samppanjamaailman mullistamisesta”. Samppanjaan on käytetty 60 % Pinot Noiria ja 40 % Chardonnayta. Väriero on kahteen edelliseen nähden huomattava, tämän ollessa silminnähden keltainen. Myös tuoksu on hyvin vahva, paahtuneeseen (jopa palaneeseen) vivahtava. Sommelierin mukaan samppanja onkin kypsytetty tammitynnyrissä, ja saanut paahteisen, puumaisen aromin. Maku on hyvin intensiivinen, edellisiin verrattuna aluksi dominoivan tuntuinen. Maku vivahti tuoksun tavoin nimenomaan palaneeseen tai ehkä sikariin. Loppua kohti esiin tuleva happo oli miellyttävä. Pidän tätä melko hätkähdyttävänä samppanjana aperitiiviksi, ja sommelierin mukaan tämä kävisi hyvin muun muassa kalan tai vaalean lihan, tai toisaalta jälkiruoan kanssa. Jos tätä käyttää pelkästään aperitiivina, on mielestäni syytä olla tammen ystävä. Ruuan kanssa tämän viinin luonteikkuus ja mielenkiintoisuus tulee helpommin lähestyttävästi esiin. Maku oli monipuolisimmillaan viinin hiukan lämmettyä. Tätä viiniä voi tällä hetkellä maistella vain ravintoloissa.

Viimeisenä maisteluun tuli Brut Millésime Grand cru, jonka valmistaja on Paul Bara, myös Bouzyn alueelta. Rypäleenä oli käytetty puhtaasti Pinot Noiria. Väriltään tämä samppanja oli selkeästi tummin, syvän keltainen. Osa viinistä oli tammitynnyrikypsytetty. Tämä viittasi tietysti myös vahvaan makukokemukseen, eikä väärin viitannutkaan. Edellisen lailla viini maistui paahteiselta ja sen lisäksi hyvin vahvasti maatuneelta, monen mielestä jopa ällistyttävän paljon kaalimaiselta. Allekirjoitan tämän, enkä käyttäisi tätä samppanjaa aperitiivina kuin ehkä nähdäkseni kavereiden ilmeet (johon minulla ei sinänsä taida olla varaa ;)). Sen sijaan sommelierilta tuli hyvältä vaikuttava ehdotus tämän viinin tarjoamisesta sieniruokien, ehkäpä vahvan tattikeiton kanssa. Pienen totuttelun jälkeen tämä samppanja alkoi tuntua mielenkiintoiselta vaihtoehdolta testata sienien seurana. Viini on tällä hetkellä vain ravintoloiden viinilistoilla. Näin ollen ruokavalinnasta voi hyvin neuvotella vielä paikan sommelierin kanssa.

_____

Summa summarum. Samppanjoidenkin suhteen pätee se ajatus, että mitä intensiivisempi ja aromikkaampi viini, sen paremmin se pärjää ruuan seurana ja jopa kaipaa sitä. Silloinkaan ei ole ihan yhdentekevää, minkä ruuan kanssa samppanjaa juo.

Samppanjalla on Aution mukaan ehkä vähän turhankin luksusmaine; se on ravintolassakin ihan peruspalkansaajan saavutettavissa. Näiden samppanjoiden ravintolahinnat olivat 52-92 euroa/pullo. Sen verran hinnakasta samppanja kuitenkin on, että itse pidän hyvänä vaihtoehtona perehtyä ruokasuosituksiin, tai kysäistä sommelierin mielipidettä tilatessa.

Mimosa
Ei kommentteja